Lähetysseuroissa

Lähetysseurat olivat jo marraskuun alussa, mutta blogin päivittäminen on yksinkertaisesti jäänyt. Seurat järjestettiin Bönenin evankelisella kirkolla parin tunnin ajomatkan päässä kotikaupungistani. Pääsin sinne yhden uskovaisen pariskunnan kyydillä, jotka asuvat hieman täällä päin. En minä kuitenkaan helposti matkanvarrella asu, mutta kyydin sain. Jo heti tervehdittäessä huomasin, kuinka olimme yhtä porukkaa, vaikka tapasimmekin ensimmäisen kerran. Rouva on kotoisin Suomesta, mutta asunut täällä jo yli neljäkymmentä vuotta. Hänen puolisonsa on saksalanen eikä osaa oikeastaan suomea.

Seurapaikalle päästyämme oli siellä jo muutama henkilö. SRK:n kaksi puhujaa (Eero Nuolioja ja Hannu Kinnunen) olivat aamuteellä/-kahvilla ja seurojen pääjärjestäjä oli myös paikalla. Hänkin oli muuttanut 40-50 vuotta aijemmi Suomesta Saksaan. Hänen miehensä ei ole uskomassa, joten rouva oli tullut yksin. Hänen luotaan sain yöpymispaikan yhdessä Hollannista tulleen suomalaisnaisen kanssa. Hänellä on Hollannissa muslimiperhe: mies ja kaksi tytärtä. Alkuun autoin ruuanlaitossa, koska seurat alkoivat puoleltapäivin lounaalla. Pidin myös pieniä lapsukaisia sylissäni ja katselin heidän perään. Mielummin katsoi lasten perään ja annoin äidin laittaa ruokaa kuin toisin päin. Seuroissa oli kaksi lapsiperhettä ja alle kouluikäisiä lapsia oli seitsemän. Minä olin kahdeksanneksi nuorin eli seuroissa ei ollut minun ikäistäni porukkaa, mutta se ei haitannut.

Emme ymmärtäneet tämän
kartan merkitystä.

Ruokaa riitti kahdessa mielessä.

Ruokaa riitti paljon. Puhuimme jopa jatkavamme seuroja vielä pari päivää, mutta eihän se noin vain onnistunut. Ruokaa riitti siis vatsan täytteeksi fyysisessä mielessä. Hengellistä ruokaakin me nälkäiset matkamiehet saimme. Seuraapuheita ei kovin montaa ollut, mutta keskusteluja sitäkin enemmän. Keskusteluaiheet olivat laidasta laitaan, mutta uskon näkökulma pysyi jokaisessa. Lauantai-iltana keskustelimme melko myöhään seurakuntatalolla ja majapaikalle mentyämme jatkoimme vielä juttua lähemmäksi puoltayötä. Juttelua käytiin pääosin suomeksi ja aluksi olikin hieman vaikeuksia vaihtaa kieltä. Sunnuntaina puhuin kuitenkin jo sujuvasti molempia kieliä vuoron perään. Puheet tulkattiin kaikki saksaksi tai suomeksi riippuen kielestä, jolla se saarnattiin.

Keittiön pöytä oli niin täynnä, että
oli vaikea laittaa ruokaa.

Meitä oli kokonaisuudessa siellä parikymmentä puhujat mukaanlaskettuina. Vaikka monet meistä tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa, olimme kuin olisimme aina tunteneet. Usko yhdistää hyvin vahvasti. Tunsin kuuluvani siihen joukkoon aivan alusta lähtien, vaikka jokainen kasvo oli minulle aivan uusi. Host-perheessäkään ei ole tullut samanlaista kuuluvuudentunnetta, vaikka olen asunut täällä jo neljä kuukautta. Tai huomenna tulee neljä kuukautta täyteen. Siitä tulikin mieleeni, että tasan neljä kuukautta sitten heinäkuun viimeisenä päivänä, sunnuntaina, olin viimeksi seuroissa Suomessa. Sen jälkeen olen ollut kerran seuroissa. Te, jotka pääsette seuroihin viikottain, muistakaa olla kiitollisia siitä. Joskus tulee tunne, että en jaksa lähteä seuroihin. Aina ei edes kuuntele seurapuhetta vaan kulkee omissa ajatuksissa. Tiedän tämän hvin omastakin kokemuksesta. Vaikka ne seurat tuntuvat välillä menevän vain rutiinilla, muistakaa olla kiitollisia. Kiitollisia siitä, että saatte kuulla Jumalan sanaa, saatte kuulla sitä viikottain tai ainakin lähes viikottain. Minä elin yli kolme kuukautta pelkkien nettiseurojen varassa ja nekin jäivät usein kuuntelematta. Näiden seurojen jälkeen seurojen ja uskon merkitys kuitenkin korostui.

Rakas pieni taivaantaimi

Kiitokseksi saamani kynttilä

Sunnuntaiaamun jumalanpalvelus oli täysin saksaksi, koska siellä oli myös tavallista epäuskovaista kirkkokansaa. Yksi laulu kaikui kuitenkin suomeksi. Lauloin yksin "Oi katsohan lintua oksalla puun" pianosäestyksellä. Kiitokseksi siitä pastori tuli jumalanpalveluksen jälkeen tuomaan minulle kynttilän ja pienen enkelin. Laulamista rakastavana tuo viikonloppu oli minulle muutenkin ihana. Lauloimme ja lauloimme niin saksaksi kuin suomeksikin. En kylläkään laulanut läheskään aina mukana, koska toimin säestäjänä. Ensimmäistä kertaa toimin seuroissa säestäjänä.

Vaikka uskovaisten kokoontumisia sanotaan seuroiksi, on evankeliumi se tärkein. Voi kuinka ihanaa on kuulla evankeliumia. Syntien anteeksisaamiseenkin voi tulla samanlainen tunne kuin seuroihin. Kun synnit saa anteeksi päivittäin, ei huomaa kuinka tärkeää se on. Vielä viimeiseksi sunnuntai-iltana pyysin synnit anteeksi, kun pääsin kotiin. Ilman evankeliumia ei pysy uskomassa. Minulle saa soittaa ihan ilman syytä. Voi vaikka vain saarnata evankeliumia. Se riittää.

Erilaisena

Kaikki ovat erilaisia. Toista täysin samanlaista ei löydy. Silti tunnen olevani erilainen kuin muut. Tuntuu, että ystävänikin on paljon samanlaisempi kuin muut, vaikka hän onkin muslimi ja hänen päänsä on aina peitettynä huivilla. Mikä se ero on ja mistä sen huomaa?

Se ero on usko. Olen uskovainen, he eivät. Usko tulee esille arkipäivien toimissa. En meikkaa, kuuntelen erilaista musiikkia, jne. Muutamia kertoja on tullut kiusallisia tilanteita, kun opettajan on tunnin alussa ilmoittanut, että katsomme jonkin elokuvan. Viimeksi tämä tapahtui eilen musiikintunnilla ja se oli jo toinen kerta tällä viikolla. Sanoin opettajalle, etten katso elokuvia. Hän pyysi minut käytävälle juttelemaan ja kysyi, miksi en katso. En halua oli vastaukseni, mutta hän ei oikein ymmärtänyt, miten joku ei halua katsoa elokuvia. Lopulta, kun sanoin, että syynä on uskontoni, hän ymmäri. Muslimiystävälläni sattui olemaan vapaatunti juuri samaan aikaan, koska hänen luokallaan oli uskontoa. Kävelimme tunnin ulkona urheilukentällä ja juttelimme kaikkea. Aika paljon juttelimme myös uskostani. Hän ei ymmärrä, miten paljon "sääntöjä" hänen uskontonsa tuo hänen elämäänsä. Hän ajattelee, että minun elämäni on hyvin rajattua. Niin ajattelee moni muukin, jonka kanssa olen uskosta puhunut.

Tiistaina olimme muutaman tuttavan kanssa harjoittelemassa joulujuhlaa varten. Siinä tuli uskokin sitten aiheeksi. Yksi poika haluaisi pastoriksi ja on siten perehtynyt raamattuun paljon. Keskustelu oli mielenkiintoinen. Vain yksi niistä neljästä ei ymmärtänyt, miksi uskon näin, mutta eipä hän itse usko mihinkään. Olin keskustelun alkuun kiusaantunut, koska se lähti minun alkoholin juomattomuudestani. Lopulta keskustelu oli kuitenkin hyvin kiinnostava.

Uskovainen haluan olla kilvoitustenkin keskellä,

koska haluan kerran päästä taivaaseen,

koska palkanmaksu on mittaamaton.