Voi kun sitä niin kaipaa seuroja. En tiennyt, että näinkin kovasti voi haluta seuroihin. Monesti on rukous kääntynyt Taivaan Isän puoleen, josko edes yhdet lähetysseuraat tänne jonnekin lähettyville tämän vuoden aikana tulisi. Edes yhdet. Viime yönä näin unta, että täälä oli lähetysseurat ja aamulla herätessä tuli pettymys, kun tajusin sen olleen vain unta.
Kaipaan niitä pieniä taivaan taimia. Olen viimeksi elkuun ensimmäinen päivä saanut pitää pientä lasta sylissäni, omaa rakasta veljeäni. Siitä on aivan liian pitkä aika. Mama (host-äitini) kysyi eilen syytä alakuloisuuteeni. No olenhan minä sairaana ollut jo reilu viikon, että ehkä sekin vähän masentaa. Vastasin, että kaipaan pieniä lapsia, kun täällä ei ole. Sain vastaukseksi, että isoja lapsia on, mutta pieniä ei enää tuu. Itse voit sitten niitä pieniä lapsia hankkia. Jäin miettimään vastausta koko illaksi. Mama on jo sen ikäinen, ettei välttämättä saa enää lapsia tai sitten ei vain halua. Minun teki mieli sanoa jotain, mutta en tiennyt mitä. Jatkoin vaan hiljaa palapelin tekoa.
Mama on helpottanut vähän ikävää ruualla, mutta kaipaan seuroja ja rakkaita ihmisiä, en niinkään ruokaa. On se kuitenkin tuntunut mukavalta syödä lihapullia ja pottuja puolukkahillon kera. Aamulla söin kasan täysjyvänäkkileipiä (vai mitä lie Ikean näkkäreitä) Eilen aamulla, kun olin sairaana kotona (niinkuin tänäänkin olen), mama keitti minulle kaurapuuroa suolan kanssa. Täällä kaurapuuro keitetään runsaan sokerimäärän kera, mitä en voi ymmärtää.
Jos joku miettii lomamatkaa, niin täällä ois yks, joka kipeästi kaipaa uskovaisen seuraa. On tämä kaunista seutua, joten lomamatka vain Saksan Lingeniin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti